Eteenpäin! – sano mummo lumessa

Kaksi viikkoa hurahti Kivijalkahoidossa ja on ainakin välitilinpäätöksen aika. Pysyimme ruodussa; paitsi eilen, ihan viime metreillä tuli pieni luistaminen: käytiin ostamassa purkki maitoa ja purkki hilloa lapsenlapsen iltapuuroa varten Pursimiehenkadun K-Ekstrasta (jota muisteltiin Tarmo lähikauppiaaksi, mutta ei ollutkaan). Ehkä väsynyt ja nälkäinen kolmevuotias käy kuitenkin loiventavana tekijänä. Muuten ruokaostoksilla käytiin Hakaniemen hallissa ja lähiseudun etnisissä, tutustuttiin Kumpuotiinkin (vaikka ei ole mitenkään meidän reittien varrella), mutta kyllä myös aika paljon Stockan herkussa. Kaiken kaikkiaan kaupassa käytiin huomattavasti vähemmän kuin ennen ja ehkä ostoksia mietiskeli vähän enemmän (tarvitaanko tosiaan nyt just tätäkin). Pakastinta ja ruokakaappeja tyhjennettiin ja pyrittiin ensin hyödyntämään niiden sisältöä ja vasta sitten hakemaan lisää. Viikonloppuisin toki meni perinteisesti enemmän pitkän kaavan kokkailun mukaan, eikä silloin niinkään ensin tutkittu, että mitä voisi pakkasesta löytyneestä hernekeitosta loihtia.

Ruokaostosten teko hallista ja pikkukaupoista oli hauskaa kun oli aikaa, mutta kiireessä kaiken arjen hässäkän keskellä ajatus ei aina viehättänyt. Silloin saattoi jättää koko kaupassa käynnin väliin, mutta nälkää emme silti kyllä (todellakaan…) nähneet. Sitä jäi miettimään, että onko se päivittäinen marketissa haahuilu enemmänkin tottumus ja tapa kuin että perustuisi todelliseen (päivittäiseen) tarpeeseen; jää nähtäväksi.

Sen lisäksi, että kulutustottumukset (sekä ruokakaappi) joutuivat  syyniin, niin kaupunkia tuli myös tiirailtua jotenkin uusin silmin.  Kaupunkia tarkasteli, kuinka elävä se on ja missä ihmiset oikeasti kohtaavat. Tai voisivat kohdata. Monia hyviä pikkukauppojen potentiaalisia paikkoja tuli bongattua ja ajatukset karkasivat jopa niin pitkälle, että perjantain viinipullon avaamisen jälkeen alkoi hahmottua omia liikeideavisioita asian tiimoilta. Ehkä niitä pitää kuitenkin vielä näin maanantaimielentilassa tarkastella perusteellisemmin, mutta joka tapauksessa Kivijalkahoito pöllytti ihan positiivisella tavalla ajatuksia. Saa nähdä mitä tästä vielä kehkeytyy, mutta eteenpäin mennään ja ainakin tässä taloudessa Kivijalkahoito jää elämään jossain muodossa.

Loppuun vielä pari vinkkiä:

Elintarvikekioski/kahvila Airo, Merikannontie 3. (Mestaritallia vastapäätä)

Sympaattisen oloinen paikka, jossa viikonloppuisin tarjolla soppalounasta. Muuten kahvi-pullaosastoa ja herkullisen näköisiä(ei maistettu) itsetehtyjä voileipiä. Ihan jees elintarvikevalikoima; olisiko vähän normaalia kioskitarjontaa laajempi. Pieni terassi, josta mukavat näkymät merelle päin. Ystävällinen palvelu.

Laivurin valinta (huomattiin vasta, kun oltiin jo K-Ekstrassa käyty), Tehtaankatu 21 (Tehtaankadun ja Laivurinkadun kulmassa, sairaala Eiraa vastapäätä). Ei ainakaan näyttäisi olevan minkään ketjun kauppa eli pitääpä käydä itsekin katsastamassa.

Kivijalkahoito mediassa

Kivijalkahoidosta oli juttua Kansan Uutisissa hetki sitten. Hieno huomata, että aihe resonoi perinteisen median puolelle. Samalla oli mukavaa päästä tyydyttämään tarvetta piiskata Nurmijärveläistä sielunmaisemaa, tuota kulttuurisen pääoman puutarhagettoa, jonka virheettömästi ajellut pihanurmet nostettiin hetkellisesti kansalliseksi unelmaksi edellisen pääministerin rutikuivissa pakofantasioissa. Kukaties joku päivä näemmä Suomessa pääministerin, joka ei pidä urbaania miljöötä lapsille haitallisena? Sitä odotellessa, jatketaan elämäämme siihen mallin kuin parhaaksi katsomme, oli kivijalkahaaste käynnissä tai ei!

Omalta osaltani kiitos jokaiselle osallistuneelle ja kiitokset haasteen isille ja äideille. Lisää tällaisia stimuloivia aloitteita, vallitsevien olosuhteiden kyseenalaistamista ja uskallusta kurkottaa kuuseen ilman katajaan kapsahtamisen pelkoa, niin pieni Helsinki on pian yksi Euroopan mukavimmista kaupungeista.

” Kivijalkakauppojen kuoleminen tappaisi myös urbaanin luonnon, perustelee kampanjaa Arto Koskelo. Hänen mukaansa seurauksena olisivat Nurmijärven tasoiset palvelut ja paha mieli.” – Kansan Uutiset

Arto Koskelo on vaihtoehtoisen viinimedian ViiniTV:n perustaja, urbaani otus ja paatunut nautiskelija

Epäkaupalliset tiedotteet

Löysin blogin, joka lähestulkoon menee asiasta kukkaruukkuun mutta ehkä ei sittenkään.

Ruokabudjetti 75€/kk -blogissa kirjoittaja on haastanut itse itsensä syömään kuukauden alle huntilla, tinkimättä tarpeellisista ravintoaineista.

Koska tyyppi on kasvissyöjä, esimerkiksi proteiinilähteet perustuvat paljolti palkokasveihin ja soijavalmisteisiin, joita kaveri hankkii kotiseutunsa (jota en tiedä) “etnisistä” liikkeistä, koska safka on niissä halvempaa.

Tämä on hyvä esimerkki meidänkin proggiksemme kohdalla siitä, että ketjumarkettien välttelyn ei tarvitse olla rikkaiden hupia.

Näin siinä sitten käy

Voi suru ja itku, näin siinä sitten käy kun ei käytä tarpeeksi ahkerasti kivijalkaliikkeitä.

Löysin luotto lampunmyyjä/-korjaaja/-varaosamyyjän paikalta “Vuokrataan” -kyltin. Paikka oli lähes korvaamaton vanhojen lamppujen omistajalle ja tiedän, etten ole ainoa, joka jää kaipaamaan.

Hauskinta oli, että alunperin minut tänne ohjasi sähkökaupan pitäjä Päijänteentieltä. Pienyrittäjillä tuntuu olevan hyvät verkostot eikä hyväksi havaittua kollegaa epäillä suositella.

Jotenkin näytti siltä, että lampunkorjaajani oli ollut tuolla paikalla ikuisuuden, enkä ollut valmistautunut siihen, että löydän puodin joku päivä tyhjänä. Huoh. Onko ehdotuksia, mihin seuraavaksi kannattaisi suunnata jos 60-70 -luvun lamppu kaipaa huoltoa?

Kallion Keitaalla

Taas näitä kännykkäkamerakuvia.

Käytiinpä nauttimassa aamupalaa Galleria Keitaassa. Vaikka luomukahvila ja -kauppa on tuossa Flemarilla ollut jo hetken, ei ole tullut aiemmin mentyä. Ennen liike sijaitsi Hesarilla ja silloin eksyin sinne kerran. Silloin paikka vaikutti mielestäni jotenkin tunkkaiselta. Uudet tilat sen sijaan ovat söpöt.

Aamiaisannoskin oli ihan jees, tosin hieman epäselvästä hinnoittelupolittikasta miinus. Palvelu oli huolehtivaista, mutta vähän outoa. Pitääpä kuitenkin mennä ensi viikolla vielä vilkaisemaan, jos kauppa toimisi ihan ruokaostoksiinkin.

Helsingin viimeinen yksityinen elintarvikeliike?

Elintarvikeliike Heinonen Museokadulla; löytyykö Helsingistä muita tällaisia kivijalkaruokakakuppoja? Vietin yhden hikisen alkuyön tunnit pähkäilemällä asiaa ja, aikani unettomana sängyssä pyörittyäni, en keksinyt yhtään (ja nukahdin). Jos jollain on tietoa muista kivijalkapuodeista, ja nimenomaan ruokasellaisista, niin olisi kiva kuulla.

Hakaniemen halli, naturligtvis, ja sen lähiseudun etniset, Kumpulan Kumpuoti, mutta onko muita? Tunnustan kyllä, että meillä ketjuttomiin luetaan myös Stockan herkku, mutta nyt tavoitteena on, että pääsääntöisesti ruokaostokset tehtäisiin jostain muualta. Tai ainkin kaikki muu, paitsi ne ihan mahdottomat (maito, margariini, presidenttikahvi ja suodatinpussit tuli ainakin mieleen).

Elintarvikeliike Heinonen on valitettavasti kiinni(omistaja lomalla) 15.8. asti eli koko kivijalkahoidon ajan, mutta mikäänhän ei estä käymässä myös sen jälkeen.  Me ainakin teemme ekskursion ja mikäli edes jotenkin toimii, niin heippa ainakin lähi-Alepa. Koska jos Heinonen on todellakin lajinsa viimeinen (tai ainakin viimeisimpiä) edustaja, niin paikkaa kyllä kannattaa ehdottomasti tukea.

Elintarvikeliike Heinonen

Museokatu 20-22

ma-pe klo 10 -18

la-su suljettu

(kiinni 12.7. – 15.8.2010)

http://omakaupunki.hs.fi/toolo/palvelut/11785345/

Miten paljon olemme valmiit maksamaan ruuasta?

Tästä onkin jo puhuttu aiemmin,  mm. Kivijalkaelitismiä –postauksessa, mutta olen pohtinut ruuan hintaa tässä haasteen lähestyessä. Helsingin Sanomissa sattui eilen olemaan hyvä vertailu lähiruokaa myyvien kauppojen hinnoista, jossa Hakaniemen halli todettiin halvimmaksi. (En valitettavasti saa linkitettyä, koska tuo artikkeli näyttäisi olevan maksullista sisältöä.)

S- ja K-kauppojen duopoliin vaikuttaa paljon se, että kotitalouksien elintarvikkeisiin käyttämä raha vähenee koko ajan sekä Suomessa että muualla maailmassa (esim. Tilastokeskus Suomesta). Myös ruuan laittoon käytetty aika vähenee eli haluamme ruuan nopeasti ja halvalla, vaikka se on kuitenkin yksi elämän suurimpia asioita. Ja suurimpia nautintoja.

Suurten kauppaketjujen on helppo puristaa tuottajahinnat mahdollisimman halvoiksi ja ostaa vain isoilta yksiköiltä. Myös elintarvikkeiden logistiikassa suuret ketjut säästävät hurjasti ja silloin kannattaa tuoda ruokaa kauempaakin.

Jos ruoka koettaisiin arvokkaammaksi, niin saisiko se käyttämään suomalaiset enemmän aikaa ja rahaa ruokaan? Miksi terveyteen hyvinvointiin läheisesti liittyvässä asiassa halutaan usein säästää? Itse olen valmis muuttamaan kulutustottumuksia ja ostamaan ruuan vähän kalliimmalla, jos tiedän mistä se tulee ja mitä se sisältää. Ja jos haluan säästää, niin syön halvempia kausituotteita: kesällä marjoja ja vihanneksia, talvella juureksia.

Tämä on varmaan tuttua tekstiä kaikille, mutta ajattelin muistuttaa vielä itselleni, miten haluan tämän haasteen vaikuttavan kulutustottumuksiini. Ja tiistaina yllätyin iloisesti, kun ostin Hakaniemen torilta kymmenisen tomaattia, pari kurkkua, paprikan, nipun retiisiä (retiisit olivat hollantilaisia) ja porkkananipun. Kuusi euroa yhteensä eli ei minusta hinta päätä huimaa! Hakaniemen hallin Lentävässä lehmässä onnistuinkin sitten tuhlaamaan enemmän, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin….

Kuvan Hakaniemen torilta ostetuista vihanneksista tajusin ottaa vasta tänä aamuna, joten sato oli ehtinyt hieman harventua. 

Oliivivadelmakalaliemisoppaa ja vähän hummusta

Normaalissa elämässä kaupassa tulee käytyä melkein päivittäin. Jos jotain unohtuu tai puuttuu, niin lähi-Alepastahan aina voi kipaista hakemassa(lähi-Siwaan en mene kuin äärimmäisen pakotettuna; tajuttoman huono ”palvelu” ja, jos mahdollista, vielä surkeampi valikoima; ja tämä siis ei ole yleinen kannanotto minkään tietyn ketjun puolesta). Tästä seuraa väistämättä, että ruokapolitiikkaa ei tule kauheasti etukäteen suunniteltua, vaan kauppaan mennään päivittäin notkumaan hyllyjen väliin ja miettimään että mitäs nyt tekisi mieli syödä ja/tai jaksaisi tehdä. On todella tuskastuttavaa mennä rättiväsyneenä ja kiljuvan nälkäisenä töiden jälkeen samoamaan jättimarketin kilometrikäytäviä ja yrittää samalla, sekä muistaa, että mitä kotoa puuttuu, että ideoida jotain ruokaa. Markettien masentavan iänikuisen saman valikoiman Hangosta Utsjoelle osaa ulkoa ja kaupassa käynti on yksinomaan tylsää harmaata mössöä. Olen myös huomannut, että kyseinen pakkopulla on monella muullakin yksi arjen inhokeista.

Näiden kahden viikon aikana on siis nyt tarkoitus rikkoa näitä totuttuja kaavoja ja suunnitella ruokataloutta vähän pidemmälle kuin seuraavaan ateriaan. Uskon, että tämä näkyy myös talouspuolessa säästönä, vaikka ruoan hankkii muualta kuin ketjuliikkeistä. Uskon, että ruokaostosten teko jostain muualta kuin ketjukauppojen tusinavalikoimista ja itsepalveluhalleista tekee kaupassa käynnistä hauskempaa ja arjesta mukavampaa. Uskon myös vakaasti, että tulemme syömään hyvin ja monipuolisesti ja, mikä ehkä houkuttelevinta, perusruokalistaan tulee paljon uusia tulokkaita. Vähän vaivaahan se vaatii ja etukäteissuunnittelua. Kun vaan kuitenkin, kaiken uhallakin, viitsii vääntäytyä sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle, niin: hokkuspokkus! – lopputuloksena se oma pikkuinen mukavuusalueboksi onkin taas vähän isompi ja eläminen monimuotoisempaa.

Sen verran poukkoilen, että on pakko tässä yhteydessä mainita täälläkin esille tuotu Hakaniemen metroaseman etnokauppa (nimeä en nyt muista). Rohkaistuimme sinne nyt tämän projektin ja tyttären suosituksen ansiosta. Mukaan tarttui mieheni ikuisen intohimon, eli kaikenlaisten hotsaucejen lisäksi falafel pullia (käsittääkseni putiikin omaa tuotantoa), leipomo Ärzän vehnälättyjä, puntillinen tuoretta korianteria sekä tarvikkeet itse väsättyyn hummukseen. Lisäksi salaattia ja tulipa muuten aivan tolkuttoman hyvää sapuskaa! Sekä falafeleja että hummusta olemme syöneet aikaisemmin vain ulkona ja aina puhuneet, että pitäisi (ja pitäisi) tehdä itse, kun niistä tykkäämme. Näin siis saatiin heti yksi uusi ruoka meidän koti-a´la carteen. Ps. korianteri muuten sopii erittäin mainiosti hummukseen persiljan tai mintun sijaan.

Tarkoitus oli myös nyt ratsata kaikki kaapin perukoille unohtuneet säilykkeet. Heivata vanhentuneet pois ja ottaa käyttöön muut. Saldo oli odotettua positiivisempi; ei mitään aivan järkyttävää määrää tavaraa. Mutta, mutta….. Oliiveja löytyi kahdeksan purkkia!!!! Kahdeksan! On mustaa ja vihreää, kivellistä ja täytettyä, kokonaista ja pilkottua. Kolme purkkia avattuna jääkaapista ja viisi avaamatonta ruokakaapin kätköistä ja kaikki siis käyttökunnossa olevaa tavaraa (pilaantuneitakin viskattiin pari avattua purkkia menemään).  Nyt sitten pitäisi keksiä, että mitä näillä kaikilla tehdään. Latkitaanko dry”shaked not stirred”martineja aamusta iltaan seuraavat pari viikkoa (koska työnantaja ei ole sama kuin 007:lla, niin töissä näihin eväisiin ei ehkä taitaisi riittää perusteluksi ihan pelkät oliivit), vai onko jollain jotain hyvää oliivipatareseptiä? No joo, oliivit kyllä säilyy, mutta kuvaavaa lienee, miten helposti sitä vaan nappaa aina jotain hyllystä kärryyn tyyliin: ”en muista oliko meillä oliiveja, joten ostetaan vaan, käytettyähän ne kuitenkin tulee”. Kalaliemikuutiorasioita löytyi kolme ja pakastimesta viime vuoden, tämän vuoden, kuten myös kaupan pussittamia, vadelmia noin kolme kiloa  – saisiko olla oliivivadelmakalaliemisoppaa?

Luomua Vihdistä

Näin se elämä taas virtaa soljuvasti kuin jäätynyt vesi: juuri silloin kun olisi tarkoitus suosia kivijalkaliikkeitä, olen pois keskustasta. Koska näissä merkeissä mennään vielä pari kolme päivää, päätin tehdä pienen ekskursion paikallisen luomutuottajan luoksi. Tsekatkaa Vierelän luomutilan nettisivut ja linkki Töölöön saapuvista pientuottajamarkkinoista, joita Vierelän tyypit järjestävät. Supportaamisen arvoinen juttu!

Talonpojantori seuraavan kerran Töölöntorilla 14.8. ja 28.8.

Vierelän emäntä Eliisa

Arto Koskelo on vaihtoehtoista viiniviihdettä puuppaavan ViiniTV:n perustaja.

Hakaniemen paikat

Purkkiruokaa Ekolon tapaan. Vaikka myrskyn varalle.

Ihanalle Hagiksen hallille täytyy taas pyyhkeitä aukioloajoista. Tunti lisää, pliis! Jos töhin unohtuu yli viideksi, suuri osa tiskeistä on jo kiinni. Mutta toisaalta se on edullinen (tutkitusti), monipuolinen ja ennen kaikkea miellyttävä paikka ostaa ruokaa. Tykkään siitä myös siksi, että törmään siellä usein ystävääni Olliin.

Hallin jälkeen kävin täydentämässä ostoskasseja Ekolossa, joka on hallista ehkä sadan metrin päässä. Se on hyvin varustettu luomukauppa, joka on niin markettimainen että sieltä saa jopa eineksiä. Kosmetiikkaa on paljon, mutta esim. suihkugeelin hinta oli aika korkea. Koska ainakin yhtä merkkiä saa myös jostain ketjukaupoista, täytyy ehkäpä tehdä pientä hintavertailua.