Hedonistista matematiikkaa
Kaupunkikulttuuri on osiensa summa. Palapelin raamit ovat talouden sanelemat ja palaset yksittäisiä ihmisiä. Tämä tarkoittaa, että jos kaupunkilaiset elävät ahtaissa kuutioissaan kuin maaseudun piilopirteissä, palvelut vastaavat kysyntää.
Ensin pari rutikuivaa hajatelmaa iloksenne. Sosiologien mukaan ympäristö tuottaa ihmisen. Rikkinäiset ikkunat ja roskaiset kadut hiipivät ihon alle ja tuottavat pahimmillaan apatiaa ja rikollisuutta. Tämä johtuu siitä, että eristyneisyyden sijasta persoonamme on todellisuudessa ympäristön rakenteiden jatke.
Kulttuuri muuttuu hitaammin kuin teknologia ja vallitsevat olosuhteet. Kulttuuri on siten tuomittu laahaamaan kehityksen perässä. Miten tämä liittyy Helsinkiin? Merkittävä osa nykyisistä helsinkiläisistä muutti kaupunkiin vasta 60-luvun lopun suuren muuton yhteydessä ja silloinkin pakon sanelemana. Siksi kaupunkikulttuurin nuoruus elää myös meissä, taustoista riippumatta.
Kysyttäessä lempimaisemaa, suuri osa helsinkiläisistä mainitsee järvenrantamaiseman, harva auringonlaskua Koffarissa tai Uspenskin valossa kimaltelevia kupoleita. Testaa jos et usko.
Eräs puolikypsän kaupunkikulttuurin piirre on maaseudulle ominaisen tilantarpeen ylläpitäminen. Se, että naapurit eivät tervehdi toisiaan rapussa, on jatkumo maaseudun tilakäsitykselle. Kaupungissa maaseudun mentaliteetti kuormittaa kaikkia osapuolia, sillä vilskeessä sosiaalisten kohtaamisten säätely on vaikeaa. Yksilötason stressin lisäksi käyttäytymismalli näivettää jaettua sosiaalista pääomaa, joka tuppaa olemaan tärkeä ainesosa kaupunkikukoistuksen reseptissä.
Ei se, kohteliaan tarkkaamattomuuden naamioon verhoutuminen on globaalin kaupunkikulttuurin ominaispiirre kuten älyllinen leikkisyyskin, mutta siinä missä Pariisin serkku hoitaa sosiaalisten kohtaamisten virran tuottaman rasituksen sulavilla (persoonasta ulkoistetuilla) käytöstavoilla, helsinkiläinen väistelee harmillisen usein vallitsevaa todellisuutta vetäytymällä kuoreensa. “Putiikissa saattaa joutua puhumaan myyjän kanssa, jättimarketissa minun ei tarvitse puhua kenellekään”, saattaa joku ajatella. Maaseudun ajattelumalli, joka on arkisen sivistyksen näkökulmasta samanlainen vajavaisuus kuin örkkimäiset pöytätavat.
Mitä yritän sanoa? Ehkäpä tämän: Helsinkiä on asutettu jo vuosisatoja, olisiko aika alkaa elää sen mukaisesti? Hyvä startti uudelle urbaanille elämälle on harva-asutuksen eetosta toteuttavien jättimarkettien järjestelmällinen sorsiminen, sillä tarjonnan keskittäminen jättikauppoihin tuottaa paradoksaalisesti valikoiman köyhtymistä.
Jos jokainen kantakaupunkilainen kantaa ylimääräisen kympin kivijalkaliikkeisiin viikossa, tarjonta kasvaa, hinnat laskevat ja urbaanikulttuuri heittää häränpyllyä.
Ennen kaikkea kyse on asennemuutoksesta, jonka ytimessä on maaseutukulttuurin rajoitteista riisuuntuminen. Elävä kaupunkikulttuuri on perimmiltään vain kollektiivinen mielentila, jonka huumassa homo urbanus varttaa itsensä osaksi kivitalojen historiaa. Uskokaa pois, moinen tuottaa onnenkokemuksia järvimaisemaakin enemmän.
Tsekkaa nämä:
Maatilatori
Juuren Puoti
Stockmannin Herkku
Hakaniemen Halli
Wanha Kauppahalli
Arto Koskelo on käsityönä tehdyistä viineistä diggaava bloggaaja ja vaihtoehtoista viinimatskua suoltavan ViiniTV:n perustaja.
Ihmiset tekee kaupungin!
Peukut tälle blogille. On ihana huomata että ihmiset ympärillä jaksaa ja välittää!
Niin tekee. Lilli saa kirjoitusoikeuksia myös jos haluaa. Pistä postia niin lisään sut följyyn.
Erittäin mielenkiintoista. Huomioni keskeytyi kuitenkin tuohon tsekkaa nämä osioon, mitä ihmettä Stockmannin Herkku tekee tässä?? Tai aikaisemmin mainittu Heinon Tukku? Ketjuohjattua einesvallakumousta molemmat havittelevat (ja ovat!). Oikeaa ruokaa myydään myös paikoissa, joiden ei tarvitse mainostaa tai joilla ei ole nettisivuja. Torit esimerkiksi.
Todella mielenkiintoinen ja osuva kirjoitus! Lisää näitä!
Mä en ole ideologisesti puhdas, mutta nautinnoille perso senkin edestä. Siitä otsikko ja Herkun sisällyttäminen listalle. Jos puhutaan relevanteista vaihtoehdoista S ja K ryhmille, Stokka kyllä edustaa erilaiselle arvopohjalle rakentuvaa pakettia, piti siitä tai ei. Mä itse näen että kaikissa vioissaankin Herkku on tulevaisuuden luomutarjoaja, koska sen asiakaskunnassa on paljon korkeasti koulutettuja maailman menoa seuraavia ihmisiä (piti Westendiläisistä asianajajista tai ei), jotka omaksuvat luomun ennemmin tai myöhemmin. Mitä main streamimpaa luomu on, sitä parempi, eikö?
Stokka ei nähdäkseni edistä eineskultturia, vaikka arvokkaille rouville näyttäis valmistuotteet kohtuu hyvin uppoavan. Pulju muuten luopui kokonaan häkkikananmunista, luoja tietää miksi.
ps. toreilla myydään pääasiallisesti skeidaa, joka on kierrätetty keskusvarastojen ja tukkujen kautta. Ihan shokkimeininkiä.
Loistava avaus!
Pariisilaisen kodin parvekkeelta koko kysymys tuntuu olevan: voiko Suomessa edes olla tämän kaltaista, elävää, aitoa kaupunkikulttuuria? Ikinä?
Valitettavasti kaupungin torien tarjonta ei ole suomalaisen kaupunkikultttuurin suurin ongelma, mutta toivottavasti siihenkin päästään. Siihen asti, propsit Stoccalle ja Heinolle!
Koko Suomi luopuu häkkikananmunista ensi vuoden alussa kun niiden tuotanto kielletään. Tilalle tarjotaan virikehäkkikanalaa, joka ei tosiasiassa ole kovinkaan paljon parempi.
Herkku tuntuu olevan joillekin kaupunkilaisille pyhä lehmä tekivät he mitä tahansa. Itse herkuttelijana valintojani ajaa ensisijaisesti maku ja hyvä laatu. Herkku oli joskus ihan hyvä ostospaikka, mutta avatkaa silmänne! Ei juustotiskiä?? (Okei, puoli metriä muoviin pakattuja ties milloin leikattuja paloja, joo.) Kalatiski tursuaa “tuoretta” ulkomaan pakastekalaa, jota kerran oman kalakaupan ollessa suljettuna menin kokeilemaan, kala oli huonoa ja vanhaa. Lihoista en osaa sanoa, sillä ostan lihani suoraan tilalta tai luottokauppiaalta. Leipäosasto ei maarittele sekään, sillä suurin osa on ulkomailta tuotua bake off-leipää. Hevissä toki on kaikkea jännää ja melko freshiä, mutta se ei kompensoi puutteita. Entä mitä ne muut hyllyt sitten tarjoaa? Itselle riittäisi suppeampikin valikoima, kunhan tuotteet olisivat aitoja. Market se on muiden joukossa, enkä toki panisi pahakseni vaikka koko market muuttuisi luomu-Herkuksi ja olisi näin ollen ensimmäinen pelkästään luomua myyvä ketju Suomessa, Saksasta olisi hyvä ottaa mallia. Haluan vain sanoa että vaihtoehtoja on myös Herkun ulkopuolella, eikä kivijalkakuluttaminen ole ollenkaan vaikeata; siinä saattaa jopa rikastua ihanan elävällä ja todellisella kaupunkikulttuurin kokemisella.
Jatka Kaisa listaa. Joskus sitä kulkee kotikulmilla niin laput silmillä, ettei huomaa hyviä juttuja. Herkku muuten laajenee vielä syssymmällä.
[...] Hedonistista matematiikka [...]
Pakko tähän on kommentoida, että ei ne maalaiset ihan noin juroja ole. Kaupunkikulttuurin elvytys on huvä juttu, mutta maaseudun iloisten ja välittömien ihmisten juroiksi nimittelyssä mennään kyllä pahasti pieleen. Minusta kyllä melkein päinvastoin; meidän äiti kun tuli Helsinkiin hän sai kassaneidin katsomaan tosi oudosti kun äiti halusi itsekin kauppiaana sanoa kassalle pari ystävällistä sanaa. Sama juttu bussikuskien tai kahvilan tarjoilijan kanssa…
Kaupunkilaiset eivät osaa jutustella kun on niin kiire. Sitäpaitsi maalla edelleen piipahdetaan spontaanisti kylään – kuinka monen ystäväsi luo sinä voisit piipahtaa kummemmin ilmoittamatta? Voisiko olla, että kaupunkiin on sittenkin muuttanut maalta paljon niitä, jotka eivät kestä kylien sosiaalista yhteisöä, vaan haluavat hukkua massaan?
Ehkäpä kärjistin hiukan liikaa. Kaikkialta toki löytyy kaikenlaisia ihmisiä, eikä itä-suomalainen lupsakkuus ihan tuulesta temmattua ole. Pohjanmaa taas on mun kokemusten mukaan mainettaankin pahempi paikka, ainakin pohjois-pohjanmaalla
Kaupungistumisen nuoruus ja nopeus on saattaneet aiheuttaa välitilan, jossa oikea ura ei ole vielä oikein löytynyt. Ehkäpä siinä korostuu myös molempien elämäntapojen negatiivisia puolia, kuten kaupunkilaisten piittaamattomuutta ja maaseudun tilantarvetta.
Niin no, minusta se järvimaiseman ja koffin puiston vastakkainasettelu on turhaa; niiden pikkupuodissa iloisesti rupattelevien ja ylpeinä tuotteitaan esittelevien pientilatuottajien ruokien peräänhän sinäkin huokaat. Minusta unelmamaisema voi olla molempi parempi. Maalla on yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä kuitenkin enemmän kuin tuvassaan jurottavia vanhojapoikia. Osittain tämä “sulava persoonasta ulkoistettu käytös” josta puhut on minusta vähän samaa kuin se suojakaasuun pakattu eines. Haisee lähinnä suojakaasulle.
Mutta minä olenkin alunperin maalta…
Jos nyt joku syy sulkeutumiselle pitäisi löytää, niin minusta se on lähinnä tehokkuusajattelua (jopa enemmän kuin tilantarvetta). Samasta syystä sinne supermarkettiin mennään – keskitetään voimavarat vain “olennaiseen” = näennäisen tuottavaan työhön. Enkä sano, että se on välttämättä hyvä.
Ja mitä pohjanmaahan tulee – kauneus on katsojan silmässä. Pohojalaasissa on monta hyvää piirrettä, jos niitä osaa arvostaa. Ei kaikki tykkää esanssisista makeista siidereistäkään.
Kiitti kommenteista Nelle, arvostan niitä. Kaupunkilaisen on hyvä pysähtyä arvostamaan kotiaan, eikä vain haikailla maaseudun toiseutta, vaikka setsemän veljestä ja puusauna elävät vahvoina hänessäkin. Tietty vastakkainasettelu kaupungin ja agraaristen syrjäseutujen välillä on tällä foorumilla hyödyllistä, joskin varsin perspektiivisidonnaista.
“sulava persoonasta ulkoistettu käytös” on mulle ihan pelkkiä arkisia käytöstapoja, ei sliipattua nuoleskelua. Jos jollain on poikkeuksellisen pottumainen nenä, rehellisyys ei ole kultaa sen enempää kuin suorapuheisuus ihailtavaa.
Tehokkuusajatuksesta olen samaa mieltä.
Se jurotus on tehokkaan Suomen sydämen sivistymättömyyttä. Maalla ollaan klisheen mukaan lupsakoita kun tunnetaan, mutta jos olet muukalainen, sinua katsellaan arvioiden. Eräät helsingin kassatädit edustavat samaa koodistoa. Siitä olis mukava siirtyä arkipäiväiseen toisten huomioimiseen, oli metsäläinen piirre peräisin maalta tai osa tämän päivän helsinkiläisyyttä.
Viinipiru: siinä olen kyllä täysin samaa mieltä kanssasi, että ihmisten tulee osata löytää nykyisen elinympäristönsä aarteet; olkoon se sitten naapurin luomutuottaja tai kivijalkamarketti, merenrantakallio tai uspenskin katedraalila lempeästi lokkeja kannattava merituuli, joka tuo helpotuksen kesäisen, kuuman päivän iltaan.
Ei tee kenellekään pahaa pysähtyä elämään omaa elämäänsä – sitä elämää, jota elää tänään.
Totta! Tärkeintä on osata arvostaa ympäristönsä hyviä puolia, eikä keskittyä vain puutteisiin. Monesti ympäristön merkitykset pitää aktiivisesti tuottaa samalla tavalla kuin vuodenaikoja rytmittävät traditiot, jotka ovat sinänsä mielivaltaisia. Sitä voi vain päättää että kesä ei ole kesä ilman munkkipossuaamiaista Kauppatorilla ja kun moisen tradition jaksaa juurruttaa, elämänlaatu kasvaa kuin varkain (näin ainakin omalla kohdalla).
Eli lisää traditioita, sanoo ihminen, joka yleensä haluaa ennemmin rikkoa kuin rakentaa. Taidan alkaa muuttua keski-ikäiseksi:D