Kivijalkahoito mediassa
Kivijalkahoidosta oli juttua Kansan Uutisissa hetki sitten. Hieno huomata, että aihe resonoi perinteisen median puolelle. Samalla oli mukavaa päästä tyydyttämään tarvetta piiskata Nurmijärveläistä sielunmaisemaa, tuota kulttuurisen pääoman puutarhagettoa, jonka virheettömästi ajellut pihanurmet nostettiin hetkellisesti kansalliseksi unelmaksi edellisen pääministerin rutikuivissa pakofantasioissa. Kukaties joku päivä näemmä Suomessa pääministerin, joka ei pidä urbaania miljöötä lapsille haitallisena? Sitä odotellessa, jatketaan elämäämme siihen mallin kuin parhaaksi katsomme, oli kivijalkahaaste käynnissä tai ei!
Omalta osaltani kiitos jokaiselle osallistuneelle ja kiitokset haasteen isille ja äideille. Lisää tällaisia stimuloivia aloitteita, vallitsevien olosuhteiden kyseenalaistamista ja uskallusta kurkottaa kuuseen ilman katajaan kapsahtamisen pelkoa, niin pieni Helsinki on pian yksi Euroopan mukavimmista kaupungeista.
” Kivijalkakauppojen kuoleminen tappaisi myös urbaanin luonnon, perustelee kampanjaa Arto Koskelo. Hänen mukaansa seurauksena olisivat Nurmijärven tasoiset palvelut ja paha mieli.” – Kansan Uutiset
Arto Koskelo on vaihtoehtoisen viinimedian ViiniTV:n perustaja, urbaani otus ja paatunut nautiskelija



Jätä kommentti