KIVIJALKAHOITO

Eteenpäin! – sano mummo lumessa

Kategoria(t): Uncategorized | Kirjoittanut Kaisa | Julkaistu 16/08/2010

Kaksi viikkoa hurahti Kivijalkahoidossa ja on ainakin välitilinpäätöksen aika. Pysyimme ruodussa; paitsi eilen, ihan viime metreillä tuli pieni luistaminen: käytiin ostamassa purkki maitoa ja purkki hilloa lapsenlapsen iltapuuroa varten Pursimiehenkadun K-Ekstrasta (jota muisteltiin Tarmo lähikauppiaaksi, mutta ei ollutkaan). Ehkä väsynyt ja nälkäinen kolmevuotias käy kuitenkin loiventavana tekijänä. Muuten ruokaostoksilla käytiin Hakaniemen hallissa ja lähiseudun etnisissä, tutustuttiin Kumpuotiinkin (vaikka ei ole mitenkään meidän reittien varrella), mutta kyllä myös aika paljon Stockan herkussa. Kaiken kaikkiaan kaupassa käytiin huomattavasti vähemmän kuin ennen ja ehkä ostoksia mietiskeli vähän enemmän (tarvitaanko tosiaan nyt just tätäkin). Pakastinta ja ruokakaappeja tyhjennettiin ja pyrittiin ensin hyödyntämään niiden sisältöä ja vasta sitten hakemaan lisää. Viikonloppuisin toki meni perinteisesti enemmän pitkän kaavan kokkailun mukaan, eikä silloin niinkään ensin tutkittu, että mitä voisi pakkasesta löytyneestä hernekeitosta loihtia.

Ruokaostosten teko hallista ja pikkukaupoista oli hauskaa kun oli aikaa, mutta kiireessä kaiken arjen hässäkän keskellä ajatus ei aina viehättänyt. Silloin saattoi jättää koko kaupassa käynnin väliin, mutta nälkää emme silti kyllä (todellakaan…) nähneet. Sitä jäi miettimään, että onko se päivittäinen marketissa haahuilu enemmänkin tottumus ja tapa kuin että perustuisi todelliseen (päivittäiseen) tarpeeseen; jää nähtäväksi.

Sen lisäksi, että kulutustottumukset (sekä ruokakaappi) joutuivat  syyniin, niin kaupunkia tuli myös tiirailtua jotenkin uusin silmin.  Kaupunkia tarkasteli, kuinka elävä se on ja missä ihmiset oikeasti kohtaavat. Tai voisivat kohdata. Monia hyviä pikkukauppojen potentiaalisia paikkoja tuli bongattua ja ajatukset karkasivat jopa niin pitkälle, että perjantain viinipullon avaamisen jälkeen alkoi hahmottua omia liikeideavisioita asian tiimoilta. Ehkä niitä pitää kuitenkin vielä näin maanantaimielentilassa tarkastella perusteellisemmin, mutta joka tapauksessa Kivijalkahoito pöllytti ihan positiivisella tavalla ajatuksia. Saa nähdä mitä tästä vielä kehkeytyy, mutta eteenpäin mennään ja ainakin tässä taloudessa Kivijalkahoito jää elämään jossain muodossa.

Loppuun vielä pari vinkkiä:

Elintarvikekioski/kahvila Airo, Merikannontie 3. (Mestaritallia vastapäätä)

Sympaattisen oloinen paikka, jossa viikonloppuisin tarjolla soppalounasta. Muuten kahvi-pullaosastoa ja herkullisen näköisiä(ei maistettu) itsetehtyjä voileipiä. Ihan jees elintarvikevalikoima; olisiko vähän normaalia kioskitarjontaa laajempi. Pieni terassi, josta mukavat näkymät merelle päin. Ystävällinen palvelu.

Laivurin valinta (huomattiin vasta, kun oltiin jo K-Ekstrassa käyty), Tehtaankatu 21 (Tehtaankadun ja Laivurinkadun kulmassa, sairaala Eiraa vastapäätä). Ei ainakaan näyttäisi olevan minkään ketjun kauppa eli pitääpä käydä itsekin katsastamassa.

3 vastausta

Tilaa kommenttien RSS-syöte.

  1. Anu sanoi 31/08/2010 päivä klo 13:31

    Millä tavoin Stockman eroaa muista isoista kauppaketjuista? Liikevaihdoltaan yli miljardin euron firma, jolla on toimintaa useammassa eri massa, ei ihan taida täyttää kivijalkakaupan määritelmää.

  2. Melli sanoi 12/10/2010 päivä klo 21:48

    Kaikki hyvin, vaikka potilas kuoli?

    Välitilinpäätös (paino sanalla väli) on tylsä tapa lopettaa blogi ja kokeilu. Mitä tapahtui?!? Vai loppuiko kokeilu tosiaan tähän, ilman sen suurempaa analyysia… “Musta tuntui että…” ei ihan tunnu ainakaan huomioon nähden tyydyttävältä — miltä tuntui muista kokeilijoista? Miten elämä jatkui eteenpäin? Keskittyminen jatkuu, miten jatkuu kivijalkaliike?

    Nimim. Riippumattomia pikkukauppoja kannattaa mainostaa ja suosia aina, mutta muuttiko tämä oikeasti isomman porukan mielenliikkeitä?

    • Kaisa sanoi 14/10/2010 päivä klo 09:33

      Hienoa, että Kivijalkahoito herättää edelleen reaktioita, vaikka itse kokeilu tosiaan jo loppuikin. Vaikka en itse ole hommassa ollut puuhamiehenä, muuten kuin yhtenä osallistujana, niin vastaanpa kuitenkin, mutta siis vain omalta osaltani.
      Anulle: tästähän on ollut jo aiemminkin mielipiteiden vaihtoa ja Kivijalkahoidossahan ymmärtääkseni on tarkoitus, että jokainen toteuttaa sitä omalla tavallaan; ei ole olemassa mitään yhtä ja ainoaa linjaa. Meille Stockan herkku edustaa kuitenkin poikkeusta prismacitymarket mössöstä ja vaihtelevampaa valikoimaa, enemmän luomua ja lähiruokaa jne. Ei todellakaan ole kivijalkakauppa, mutta ei edusta näitä Suomen kahta suurta jättikeskuskauppakaan. Jokainen siis tyylillään ja ennen kaikkea rennolla otteella. Kannattaa käydä katsomassa myös jo aiemmin aiheesta käyty keskustelu.
      Mellille: potilas ei todellakaan ole kuollut, vaan hengissä on edelleen! Kokeiluhan oli todellakin kahden viikon mittainen ja jo loppunut. Siitä jäi sitten elämään jokaisen osallistujan kohdalla oma versio ja minä kerroin tuossa meidän talouden kokemuksia kahden viikon kokeilun jälkeen.

      Miten tänään? Helpoisti huomaan valuvansa vanhaan nakkiin eli kurvaa työpäivän jälkeen jättimarketin parkkihalliin ja raahustaa taas masentumaan sinne kilometrihyllyjen väliin. Pientä muutosta on kyllä taas havaittavissa ruokavalion muuttumisen myötä ja taas herännyt siihen, että pikku-/erikoiskaupoissa asioiminen on paitsi hauskemapaa, mutta myös saa laadukkaampaa “täsmätavaraa”(eli etukäteen suunniteltua, ei nälkäisen vatsan sanelemaa liukuhihnamättöä). Eli toivoa on; vanhojen tapojen muuttaminen istuu tosi sitkeässä, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa….
      Ehkä näiden kokeilujen ansiosta myös nuo piintyneet tavatkin vähitellen urautuvat uuteen uskoon; kertaushan on tunnetusti opintojen äiti(ja jankutus sen isoäiti).
      Mukavaa syksyn jatkoa ja uutta Kivijalkahoitotempausta odotellessa!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.